ADHD Astronauts: s/t (demo/omakustanne, 2008)

Ei hyvin mene, kun demo-levyn kuuntelukynnys nousee lähes ylitsepääsemättömäksi pelkästään sen kannen takia. ADHD astronauttien nimettömän pikkulevyn kansilehden etupuoli on huonolaatuinen värikopio, jossa sotkuiset soittajahahmot on sijoiteltu kuvan reunoille tai puoliksi sen ulkopuolelle niin, että vaikutelma on varsin amatöörimäinen. Sisäkannessa puolestaan löytyy kuvia aikuisista miehistä, jotka ovat pukeutuneet kuin työpaikkansa viinanhuuruisiin pikkujouluihin – afroperuukkeja, typeriä aurinkolaseja, avaruusolionaamareita ja haalareita. Kun yhtyeen jäsenten taiteilijanimet ovat tyyliä ”The KalsariDiseMan a.k.a Cosmic Space Hustler” ja ”Professori Tshernomyrdiini” alkaa jo hirvittää minkälaisia karmeuksia näiden kansien sisällä lepäävältä viattomannäköiseltä cd:ltä mahtaakaan löytyä.

Saatekirjeessään ADHD Astronauts uhoaa tekevänsä musiikkia, jonkalaista ei olla ”koskaan aikaisemmin kuultu ajan ja avaruuden historiassa”. Ei se nyt ihan niinkään ole. Yhtye soittaa jäykähköä funkia, jossa on vaikutteita discosta ja rockista. Kappaleiden nimistäkin voi päätellä, että bilemeininki on tähtäimessä (The Pimp Is Back, The Vibes of a Boogieman, Hyperactive Discotheque). Toteutus on kuitenkin vähän niin ja näin: laulu on yleisesti epävireistä ja englannin kielen lausuminen heikkoa, soitto takkuilee, soundit ovat tuhnuiset, eikä kappaleistakaan jää paljoa mieleen. Parliamentia tai Funkadelicia tämä ei valitettavasti ole nähnytkään, vaikka joissain biiseissä on ihan aineksia: The Pimp Is Backin kitarariffi muistuttaa etäisesti Talking Headsia, rauhallisemmasta Aloha from Mars via Satellitesta tulee jostain syystä mieleen 22-pistepirkko. Love Boat Psychosis:ssa on melodista ideaa ja ADHD Themen synat ovat toimivat.

Yhtye kertoo olevansa kotoisin Sirius B -planeetalta tai vaihtoehtoisesti Hormajärveltä. Koska Sirius B on itse asiassa tähti, veikkaan, että jälkimmäinen on lähempänä totuutta. Mitähän lietteitä ne nykyään laittavat tuohon kirkasvetiseksikin kehuttuun järveen?


Teksti: Kimmo Vanhatalo


Linkit: ADHD Astronauts @ MySpace


Julkaistu 24.9.2008


 

Sivun toteutus ja suunnittelu: Kimmo Vanhatalo

Kuusi-logo: Antti Vanhatalo