Dengue
Feverin toisella levyllä Escape From Dragon House löytyy kappale
nimeltään Sleepwalking Through Mekong. Ei ole mikään ihme,
että tämä nimi on valittu myös yhtyeen Kambodžan
matkaa kuvaavan dokumentin otsikoksi, sillä harva määritelmä
kuvaisi Dengue Feveriä yhtä tehokkaasti. Yhtyeen soundi on kostean
houreinen ja unenomainen, mystinen ja psykedeelinen, mutta samalla sen pohja
pysyy kiinni musiikillisen jokisuiston rehevässä maaperässä.
Länsimaisen pop-musiikin näkökulmasta Dengue Feverin musiikki
ei ole sitä aivan tyypillisintä. Vaikka yhtye onkin kotoisin Los
Angelesista, sen musiikki nimittäin perustuu 60- ja 70-lukujen kambodžalaiselle
pop- ja rock-musiikille. Kaiken lisäksi sen kappaleet ovat paria poikkeusta
lukuun ottamatta laulettu khmerin kielellä.
Vuonna 1997 yhtyeen tuleva urkuri Ethan Holtzman palasi matkaltaan Kambodžasta matkalaukku täynnä sieltä haalimaan kasetteja maassa 60- ja 70- luvuilla äänitettyä pop-musiikkia. Ethan ja hänen veljensä Zac innostuivat näiltä nauhoilta tulvivasta oudosta musiikista ja pian veljesten asunto oli täynnä nuhjuisia kasetteja, joita he hankkivat lisää Los Angelesin khmeriyhteisön keskuksesta, Cambodia Townista LA:n Long Beachissa. Koska kummatkin olivat muusikoita seuraavana loogisena askeleena oli ryhtyä itse soittamaan näitä kappaleita ja tuomaan niitä laajemman yleisön tietoisuuteen. Olennaista oli, että kappaleet voitaisiin tulkita niiden alkuperäisellä kielellä ja Cambodia Townista löytyi yhtyeen laulusolisti Chhom Nimol, joka oli ollut kotimaassaan tunnettu poptähti ennen saapumistaan Amerikkaan ja oli ilmeisesti esiintynyt useita kertoja Kambodžan kuningasperheelle. Vaikea sanoa, mitä Cambodia Townin klubeilla nostalgiamusiikkia veivannut nainen ajatteli näistä amerikkalaisista vaihtoehtomuusikoista, jotka halusivat värvätä hänet laulamaan yhtyeeseensä khmerin kielellä, mutta keikka kelpasi ja vuoden 2001 tienoilla Dengue Fever oli syntynyt.
1960- ja -70-luvun Kambodžalainen pop on kiehtova sekoitus länsimaista ja itämaista kulttuuria. Se ei ole mitään korkeakulttuuria tai akateemisella pieteetillä toteutettua kansamusiikkia vaan kiiltävin päävärein maalattua pop-kulttuuria. Kambodžalaiset saivat ensikosketuksensa yhdysvaltalaiseen rock-musiikkiin Vietnamissa palvelleiden amerikkalaissotilaiden kautta ja loivat näistä pulssia kiihdyttävistä soundeista oman omalaatuisen synteesinsä. Tässä ”khmer-popissa” elivät rinta rinnan sulassa sovussa 60-luvun rämäpäinen autotalli-rock urkuineen ja fuzz-kitaroineen, psykedelia, agenttielokuvien soundtrackit, lounge, surf-kitarat, bollywood-musiikki ja aavemaiselta kuulostavat itämaiset laulumelodiat. Tragediaa tarinaan tuo useimpien muusikoiden kuolema Pol Potin punakhmerien hirmuhallinnon aikana.
Ensimmäisellä nimettömällä levyllään (2003) Dengue Fever tulkitsi lähes yksinomaan mm. Sinn Sisamouthin ja Ros Sereysothean 60-luvulla levyttämää khmer-poppia. Escape From Dragon Housella (2005) yhtye siirtyi jo tekemään omia kappaleitaan tässä samassa tyylilajissa ottaen mukaan palettiinsa myös Ethiopiques-levysarjassa esiteltyä etiopialaista funkia. Kummatkin levyt olivat loistavia. Jos debyytin aikoihin epäiltiin, että Fever olisi kuollutta perinnettä hengissä pitävä museoyhtye, Escape from Dragon Housella se herätti perinteen henkiin siirtymällä sen elinvoimaiseksi jatkajaksi. Yhtyeen uusimalla levyllä Venus on Earth se jatkaa samalla linjalla, mutta tekee nyt uransa hienoimmat kappaleet. Enää Dengue Fever ei ole vain perinteen jatkaja, vaan se nousee suvereenisti valitsemansa tyylilajin huipulle.
Venus on Earthin aloituskappale ja levyn ensimmäinen video Seeing Hands vie kuulijan suoraan kuin johonkin toiseen maailmaan. Alussa David Ralicken saksofonin ja Ethan Holtzmanin farfisa-urku maalailevat ikään kuin radion kohinaa, josta kappale tulvahtaa käyntiin kuin juovuttavat oopiumin höyryt. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Nimol lipuu kappaleen kertosäkeeseen ja käyttää tavaramerkkistä korkeaa sopraanoaan, kuuntelijan iho menee kananlihalle. Seeing Hands kiteyttää kaiken mikä Dengue Feverissä on niin hienoa: se on mystinen, utuisen tummasävyinen, tarttuva ja samalla tanssittava. Pelkästään tällainen kappale tekisi levystä hyvän. Sitten yhtye alkaa takoa saman tasoisia kappaleita toisensa jälkeen.
Clipped Wings jatkaa levyä hiukan samanlaisissa tunnelmissa kuin Radioheadin Paranoid Android lisäten soppaan jazzahtavat rummut ja hienon saksofonisoolon. Woman in The Shoes on viattoman kaunista ja simppeliä 60-luvun poppia, jota koristavat Velvet Undergroundin Loaded-levyn tyyliset kitarat ja Love-yhtyettä muistuttavat espanjalaisvaikutteiset torviosuudet. Kappale on yksi huippuja täynnä olevan levyn parhaimmistoa. Ensimmäinen levyn kahdesta kokonaan englanniksi lauletusta kappaleesta Sober Driver vie tunnelman tummanpuhuvan tangon ja eurooppalaistyylisen jazzin puolelle ja itämaisilla torvilla koristellussa Integratronissa on yksi levyn taivaallisempia kertosäkeitä. Toinen levyn englanninkielinen veto Tiger Phone Card on tarttuvampi kuin yhtyeelle nimensä antanut eksoottinen kuumesairaus.
Levyn kaksi balladia ovat kummatkin sen vahvimpia esityksiä. Monsoon of Perfume kuulostaa juuri siltä mitä voisi otsikosta päätelläkin, kappaleen melodian muistuttaessa hieman Eaglesin Hotel Californiaa. Tooth and Nail on puolestaan yksi levyn hienoimmista lauluista. Se on upea yhdistelmä 60-luvun folkpoppia, Roy Orbisonia ja 70-luvun progressiivista poikkihuilulla koristeltua hämyslovaria.
Yksi mielenkiintoinen seikka Dengue Feverin musiikissa on, että vaikka yhtye kuulostaakin länsimaisiin korviin eksoottiselta, välillä sen kappaleissa sellaisia sävyjä, että se melkein sopisi soittamaan supisuomalaiselle tanssilavalle. Kenties tämän vaikutelman aikaansaavat rautalankakitarat, tangomainen kaipuun henki tai yleinen katkeransuloisuus yhtyeen laulumelodioissa. Ehkäpä jossain rinnakkaistodellisuudessa kesälavojen kansaa pyörittäisivät Agentsin viisujen rinnalla vaikkapa em. Clipped Wings, Sober Driver tai spagettiwestern-menoa ja farfisapitoista autotallirockia ylimaallisen upeaan laulumelodiaan yhdistävä levyn päätöskappale Mr. Orange.
On sääli, että Dengue Fever on monessa mediassa tungettu länsimaalaisista lähtökohdista muodostetun teennäisen maailmanmusiikki-genren alle (kts. esim. David Byrnen artikkeli asiasta). Yhtye on yksinkertaisesti hienoa pop- ja rock-musiikkia, joka ottaa vaikutteensa muualtakin kuin omasta ympäristöstään. Kaiken järjen mukaan yhtyeen levyjen tulisi löytyä myös suomalaisista levykaupoista ja jokaisen hyvän rock-musiikin ystävän levyhyllystä. Allekirjoittaneelle on selvää jo tässä vaiheessa vuotta 2008, että Dengue Fever on tehnyt yhden vuoden levyistä.
Teksti: Kimmo Vanhatalo
Linkit: Dengue
Fever @ MySpace
Julkaistu 14.7.2008
