Dinosaur
Jr.:n video sen uudelle singlelle Over It on hauska, mutta myös liikuttava.
Siinä yhtyeen kolme jäsentä J Mascis, Lou Barlow ja Murph tekevät
toinen toistaan näyttävämpiä temppuja skeittilaudalla
ja BMX-pyörillä. Eiväthän bändin jäsenet temppuja
oikeasti itse tee, mutta silti musikantit näyttävät uskomattoman
viileiltä, erityisesti sen takia, että he ovat kaikki jo yli nelikymppisiä.
Varsinkin J Mascis näyttää samalla jotenkin surrealistiselta
ja erittäin makealta pitkässä harmaassa, lähes valkoisessa
tukassaan. Sonic Youthin ohella Dinosaur Jr. osoittaa, ettei koskaan ole liian
vanha rokkaamaan, jos sen tekee tyylillä, eikä elämä ole
ohi ennen kuin se vihelletään lopullisesti poikki. Ainakaan se ei
lopu kolmikymppisenä, kuten nykyään niin moni tuntuu luulevan.
On vaikea uskoa, että siitä on jo 24 vuotta, kun Dinosaur Jr. julkaisi ensimmäisen levyllisensä ”kantria, joka saa korvat vuotamaan verta”. Toki tuo kitaristi/laulaja/nokkamies J Mascisin kuvaus ei kerro läheskään kaikkea yhtyeen musiikista. Dinosaur Jr. on yksi niistä harvoista bändeistä, joka loi oman, todella ainutlaatuisen ja vallankumouksellisen soundinsa. Hardcore-punkin aggressio, raskaat hevikitarat, kantrirockin rentous, kauniit pop-melodiat ja huumeinen haahuilu yhdistyivät viimeistään yhtyeen toisella ja parhaalla levyllä, yhä pysäyttämättömältä kuulostavalla You're Living All Over Me:lla (1987) tavalla, joka tulisi muuttamaan rock-musiikin suunnan.
Sonic Youthin, The Replacementsin, Hüsker Dü:n, Pixiesin ja muutamien muiden ohella vaihtoehtorockin synnyttänyt yhtye ajautui ongelmiin jo vuonna 1988, hienon Bugin jälkeen, kun Mascisin ja hänen luutnanttinsa, basisti Lou Barlowin, kommunikaatio-ongelmat kärjistyivät Barlowin erottamiseen bändistä (Bugin aikoihin syrjäänvetäytyväksi ja kireäksi kuvattu Mascis ja neuroottinen Barlow eivät puhuneet toisilleen lainkaan). Barlow jatkoi lo-fi-musiikin pioneerina muistetun Sebadohinsa kanssa ja Mascis (sekä parin levyn ajan myös rumpali Murph) Dinosaur Jr.:n nimellä. Dinosaur Jr. ei ollut pelkästään luonut musiikillista pohjaa Nirvanalle ja sen jälkeen tulleille kitaran kuritusta ja popmelodiaa yhdistäville bändeille, vaan antoi myös Mascisin muodossa esikuvan X-sukupolven slacker-eetokselle. Kaikesta huolimatta 90-luvun kuluessa yhtyeen suosio pikemminkin laski kuin nousi. Useimpien 80-luvun undergroundvaihtoehtobändien tapaan Dinosaur Jr. jätti suosion niittämisen kopioijilleen ja hajosi lopulta vuonna 1997 ilmestyneen Hand It Overin jälkeen ilman sen suurempia fanfaareja tai kyynelehtivää fanijoukkoa.
J Mascis julkaisi Dinosaur Jr.:n jälkeen pari soololevyä J Mascis and The Fog -nimellä ja Barlow niitti ehkäpä jopa suurempaa suosiota (ei nyt kuitenkaan puhuta mistään top-40-tasosta) Sebadoh- ja Folk Implosion -levyillään sekä kiitetyllä sooloalbumillaan Emoh (2005). Samana vuonna, kun Barlowin soolo ilmestyi, julkaistiin myös uudelleen Dinosaur Jr.:n kolme ensimmäistä klassista levyä, jotka oli äänitetty Mascis/Barlow/Murph -kokoonpanolla. Vaikka 2000-luvun puoliväli olikin 80-90-lukujen vaihtoehtobändien reunioneiden kulta-aikaa, harva olisi uskonut, että sekavissa ja katkerissa olosuhteissa hajonnut Dinosaur Jr. päätyisi enää yhteen. Näin kuitenkin kävi, kun yhtye lähti kiertueelle promoamaan klassikkolevyjensä uusintapainoksia.
Niin ikään vastoin kaikkia odotuksia vuonna 2007 julkaistu Beyond oli yksi niistä harvinaisimmista tapauksista – onnistunut reunion-levy. Yhtyeen dynamiikka, Mascisin (ja pienemmässä määrin Barlowin) biisintekijätaidot ja iskevä soundi olivat tallella. Nyt pari vuotta Beyondin jälkeen ilmestyy jo toinen reunionin jälkeinen levy Farm, joka viimeistään todistaa, että Dinosaur Jr. on jälleen täysillä toimiva bändi, ei vain ikääntyvien altsurokkareiden nostalgiaprojekti.
Beyondin tapaan Farm on hieno levy, joka jatkaa Dinojen uraa tyylillä. Tietenkään se ei voi saavuttaa samaa lähes myyttistä tasoa kuin bändin 80-luvun lopun mestariteokset. 2000-luvun Dinosaur Jr.:llä ei ole enää samankaltaista yllätysmomenttia tai ainutlaatuista edelläkäyvää soundia. Yhtyeen levyjen miksaus on nykyään tasapainoisempi (ei enää sitä kaiken peittävää valtavaa kitaramyräkkää), soitto ja laulu sujuvampia, kappaleet keskimäärin hiukan rauhallisempia ja kokonaisuus miellyttävästi lipuva. Mitään vallankumouksellisia soundillisia muutoksiakaan on toisaalta turha odottaa – kaikki, jotka ovat joskus Dinosaur Jr.ää kuunnelleet tietävät mitä odottaa – kantrihtavan ja folkahtavan kauniita melodioita, särökitaravalleja, laiskan mumisevaa ja hiukan pilvistä laulua sekä upean sielukasta kitaran soittoa. Itse asiassa Farm (ja Beyond ennen sitä) muistuttavat aika paljon yhtyeen hienoja, mutta hiukan letkeämpiä ja tuotetumpia 90-luvun alun levyjä, kuten Green Mind ja Where You Been.
Loppujen lopuksi Farmia kuunnellessa ei voi muuta kuin antautua loistavan musiikin edessä. Se on kokoelma kertakaikkisen hienoja kappaleita. Osa niistä on iskevän popittelevia (Plans, Over It), osa pitkiä (mutta aina melodisesti vahvoja) huurujameja (Said the People, I Don't Wanna Go There) ja tietysti mukana on 80-luvun lopun levyillä asiaan kuuluneet pari Barlow-sävellystä (vahvat Your Weather ja Imagination Blind). Välillä kappaleet ovat lähes itkettävän kauniita, välillä voi taas hukuttautua kitaravyörytysten loputtomalta tuntuviin aaltoihin. Farmin musiikki on elinvoimaista ja nostattavaa, hiukan aikuisempaa ja juurevampaa kuin aikaisemmin, mutta samalla energistä. Ehkä tässä albumissa yllättävintä on, että vaikka takana on jo 24 vuotta säröä ja melodiaa, Dinosaur Jr. on vuonna 2009 tehnyt yhden parhaista levyistään.
Teksti: Kimmo Vanhatalo
Dinosaur Jr.: Over It
Julkaistu 3.8.2009
