Jo
hiukan kokeneemmista, myös akateemisesti, taiteellisesti ja rock-kritiikin
alalla kunnostautuneista muusikoista koostuva Lockman kertoo saatekirjeessään
pyrkivänsä kuulostamaan yhdistelmältä Bo Diddleyta ja
Televisionia. Kukaan ei voi sanoa, ettei Lockman olisi astumassa suuriin saappaisiin,
mutta kyllä väitös ainakin osittain pitää paikkansa.
Henkilökohtaisesti yhtyeen perinnetietoisesta vaihtoehtokitararockista
tulee mieleen sellaiset Australian mantereelta ja sen läheisyydestä
ponnistaneet Television-vaikutteiset 80-luvun vaihtoehtobändit, kuten
The Church ja The Chills. Lockmanin musiikissa kuuluvat kuitenkin vähemmän
60-luvun popmelodiat ja enemmän blues- ja juurirock. Varsinkin tällä
uusimmalla julkaisullaan yhtye muistuttaa paikoitellen myös melko lailla
Skotlannin rakastettua indiepopihmettä, Orange Juicea.
Kummallisesti sekä Interpolin ensimmäisen (nimi) ja kolmannen levyn (kansi) ulkomusiikillisesti mieleen tuovalla Turn Out The Lights -EP:llä Lockmanin vaihtoehtorock toimii melko maittavasti. Pikkulevyn neljän kappaleen kavalkadin aloittava Lonely Spy vakuuttaa rouhealla kitarariffillään ja tarttuvalla powerpoppailullaan. Napakalla rytmillä varustetun Time Stands Stillin kitarointi tuo paikoitellen mieleen Rolling Stonesin. Hinterlandilla Lockman liikkuu hiukan synkemmissä tunnelmissa, jopa hard rockahtavissa sellaisissa. Laulaja/kitaristi Heikki ”Hermo” Portaankorvan nasaali vokalisointi pitää kuitenkin yhtyeen vaihtoehtoleirissä miehekkäistä kitaraulinoista huolimatta. Levyn päättävässä The One Who's Too Goodissa Lockman tuo mukaan hiukan akustistakin kitarahelinää ja tamburiinia, mikä piikittää soundillisesti yksipuolisen levyn kankkuihin hiukan kaivattua piristysruisketta. Taipuupa yhtye tällä raidalla hetkellisesti myös hiukan funkympään meininkiin.
Portaankorvan ja Markku "Feggy" Roinilan kitaran soitto on kautta EP:n hienoa ja instrumentaalikoukkuja piisaa. Lockman onnistuu kuulostamaan ihailtavan omapäiseltä hiukan 80-lukulaisessa vaihtoehtorockissaan – legendaarisista esikuvistaan huolimatta se kuulostaa tarpeeksi itseltään. Täysin maaliinsa Turn Out The Lights ei kuitenkaan osu. Portaankorvan laulu on useimmiten hiukan turhan mumisevaa, eikä sanoista tahdo juurikaan saada selvää. Tämä johtaa siihen, ettei yhdessäkään kappaleessa tunnu olevan varsinaista iskevää kertosäettä. Lisää dynamiikan vaihtelua ja sovituksellisia yksityiskohtia jää niin ikään kaipaamaan.
Lopullinen niitti jää vielä tältä EP:ltä puuttumaan, mutta eiköhän tasaisesti materiaaliaan parantanut Lockman viimeistään ensimmäisellä pitkäsoitollaan lyö pöytään jotain todella onnistunutta.
Teksti: Kimmo Vanhatalo
Linkit: Lockman @ MySpace
Julkaistu 14.1.2009
