Zoomonk: Milk Drops (Omakustanne, 2008)
1980-luvulla
vaihtoehtorock tarkoitti aika lailla eri asioita kuin nykyään. Genre
syntyi punkin äpärälapsena, kun kaikille eivät sopineet
sen kuristavat musiikilliset rajoitukset ja tiukat säännöt
siitä mikä oli sopivaa ja mikä ei. Tällaiset muusikot
ottivat punkin tee-se-itse -hengen ja muokkasivat sitä vapaasti rajana
vain oma mielikuvituksensa. Keskeistä vaihtoehtorockissa oli luovuuden
ja itse tekemisen (niin musiikin kuin sen jakelun ja julkaisunkin tasolla)
lisäksi nimenomaan sen vaihtoehtoisuus suhteessa valtavirtaan. Kuulostaa
itsestäänselvyydeltä, mutta sitä se ei toki enää
nykypäivänä ole. 2000-luvulla vaihtoehtorock on vain yksi kaupallisen
pop-musiikin alalajeista tai yhtenäisen liikkeen sijaan pieni murunen
sen sirpaloituneessa kentässä.
80-lukulainen vaihtoehtorock ei tule mieleen Zoomonkin ensimmäistä (omakustanteista) pitkäsoittoa Milk Dropsia kuunnellessa vain siksi, että monet yhtyeen mainitsevat vaikutteet (Swans, Spacemen 3, Sonic Youth, Primal Scream, Einstürzende Neubauten), ovat tuolta vuosikymmeneltä tai ovat genren syntyyn vaikuttaneita nimiä (The Stooges, Suicide, Silver Apples). Eteläsavolaisyhtyeen musiikki myös henkii niitä musiikin tekemisen periaatteita, jotka sykkivät vaihtoehtorockin sydämessä. Milk Drops on soundillisesti melko karu, kaupallisuutta karttava, sotkuinen, hiukan sisäänpäinkääntynyt ja ehkä jopa yksipuolinen. Bändillä on selvästi oma visionsa, joka lähtee enemmän muusikoiden omista lähtökohdista kuin kuvitteellisen yleisön kuvitteellisista vaatimuksista. Ajan musiikilliset trendit on jätetty täysin huomioimatta.
Milk Dropsin keskeisinä rakennuspalikoina ovat suriseva kitarajumitus, josta tulee aikaisemmin mainittujen yhtyeiden lisäksi mieleen ainakin The Jesus and Mary Chain, industrial/kone -soundit, krautrock, garage-rock sekä paikoitellen blues ja varsinkin hitaammissa kappaleissa hyppysellinen shoegazingia. Vaikutteet eivät ehkä ole täysin omaperäisiä, eikä sitä (vielä) täysin ole Zoomonkin musiikkikaan. Kappaleet ovat kuitenkin yleisesti ottaen vahvoja ja tunnelma pitää kutinsa koko levyn ajan. Maskista tulee mieleen aliarvostettu Girls Against Boys ja Birthday Party, Live Faster puolestaan etenee enemmän Primal Screamia muistuttavilla linjoilla. Myöhempien aikojen JAMC:tä muistuttava Black Song groovaa hienon blues-slide -kitaroinnin tahtiin. Saman vaikutelman saa aikaiseksi myös jyräävä Cannibal. Melodisempaa osastoa edustavat verraten poppaava Shine ja sinne dreampopin ja shoegazingin suuntaan nojaava Hands Around My Throat, joka olisi saanut kestää kauemminkin kuin vajaat kaksi minuuttia.
Levykokonaisuuden rakentaminen ja dynamiikka ovat kohtia joihin voisi vielä keskittyä, mutta toisaalta bändillä tuntuu olevan tekemisessään oma näkemyksenä, johon on paha mennä puuttumaan.
Monesti omakustanteita/demoja tekevien yhtyeiden kohdalla on tapana yrittää miettiä sitä onko tällä yleisöä ja/tai kiinnostuvatko levy-yhtiöt mahdollisesti orkesterin musiikista. Tässä tapauksessa en välitä siitä paskan vertaa. Eivätköhän nämä kaverit jatka metelinsä tekemistä joka tapauksessa. Ja hyvä niin.
Teksti: Kimmo Vanhatalo
Linkit: Zoomonk
@ MySpace
Julkaistu 15.7.2008
