Suomen singlelistan ykkösenä jatkaa yhä Madonna, vaikka albumipuolella
rouva onkin jo vahvasti laskussa. Lähimpänä uhkaajana nyt jo
kakkoseksi etenevä Risto Räppääjä -biisi ”Ei
hassumpaa”: lastenmusiikki tuntuu viime aikoina tunkeutuneen singlemarkkinoille,
mikä on tietysti järkeenkäypää, lapsethan jaksavat
kuunnella sinkulta löytyvää yhtä biisiä hyvinkin
kauan putkeen (ja samalla sivutöinään aiheuttaa aikuisille
mielenhäiriöitä ja pahimmillaan perheen hajoamisen).
Kovin uutuus kolmantena debytoiva Kinetik Control -yhtye biisillään ”Lack Of Divine Inspiration”. Kyseessä on ilmeisesti Mikseri.netin kautta julkisuuteen ponkaissut konemetalliryhmä, joka näyttää olevan matkalla samanlaiseksi latauslistaihmeeksi kuin taannoinen Widescreen Mode. Merkille voi panna myös nelosena hitaasti etenevän punkpopryhmä Paramoren singlen ”Crushcrushcrush”. Tämä on taas sarjaa iso radiohitti, mutta ei myy albumeita. Kymppinä debytoi Five Corners Quintetin paluu-ep Hot Corner; saas nähdä, millaisia lukemia trendimittariin pärähtää näin monen vuoden poissaolon jälkeen.
Albumilistan kärkipaikan nappaa ”kevään puheenaihe”, Disco Ensemblen Magic Recoveries. Kyllähän tätä osattiin odottaa, mutta ei-metallisen englanninkielisen rocklevyn nousu listakärkeen on silti harvinainen tapaus, pidettiinpä Ensembleä lajityyppinsä tasokkaana edustajana eli ei. Ykkössijoja on takavuosilta plakkarissa myös Negativelta, mutta suosio tuntuu olevan hiipumaan päin, eikä Karma Killer yllä kuin kolmanneksi.
Äitienpäiväviikon vaikutus näkyy listalla jossain määrin. Se nostaa Jari Sillanpään kakkoseksi, ylemmäs kuin vuosikausiin, ja epäilemättä Kari Tapion ja miksei Jipunkin paluut top kymppiin selittyvät tätä kautta. Ihan ikäpoliittisesti olisi tietysti hassua ajatella, että äideille on ostettu Jipsteriä, mutta ei Madonnaa, joka tosiaan putoaa nyt kuudenneksi asti, ehkä yllättäenkin.
Listan loppupään uutuudet eivät herätä kovin suurta innostusta. On tarpeettoman oloiset kokoelmat Junnu Vainiolta ja Iron Maidenilta sijoilla 28 ja 34, syystä tai toisesta Suomessa jonkinnäköistä kannatusta nauttivan soft rock -lauluntekijä Gavin DeGrawn kakkoskiekko sijalla 36 ja sijalla 38 viihteellisen jazzin taitajat Perko, Pyysalo ja Viinikainen albumilla, jonka nimi Maan korvessa johdattaa ajatukset tähän jo riesaksi muodostuneeseen virsibuumiin.
Britanniassakin Madonna jatkaa singlelistan kärkipaikalla. Wileyn ”Wearing My Rolex” on nyt julkaistu myös fyysisenä singlenä, joten nyt saavutettu kakkossija jäänee biisin parhaaksi. Will.I.Amin yllättävän isoksi hitiksi muodostunut ”Heartbreaker” nousee jo neljänneksi, ja kahdeksantena on aika huomattava uutuus: Coldplayn ”Violet Hill”. Sängynkastelijabändien kuningas ei ole lähtenyt kalastelemaan mahdollisimman kovia listasijoja, sillä biisi on ollut ilmaiseksi saatavilla yhtyeen nettisivuilla, eikä sitä tulla lainkaan julkaisemaan fyysisesti. Coldplay on julkaissut toisenkin digisinglen, tulevan albuminsa nimibiisin Viva La Vida, jota on luonnehdittu pariaan huomattavasti hittihakuisemmaksi, mutta joidenkin listateknisten hämäryyksien takia tätä ei ole kelpuutettu brittilistalle.
Kylien uusin lohkaisu ”In My Arms” loikkaa kymmenenneksi ja jatkaa täpärästi vuosien mittaista top ten -hittien sarjaa. Vastaava putki menee poikki Kelly Rowlandilta, jonka ”Daylight” jää sijalle 14. Näinä päivinä jo harvinaiseksi käynyt ilmiö, FA Cupin finaalin yhteydessä julkaistava jalkapallojoukkueen kannustuslaulu, debytoi sijalla 15. Kyseessä on Cardiff Cityn ”Bluebirds Flying High”. En juurikaan tunne brittifutista, mutta ko. joukkue ei taida olla niitä vakituisimpia menestyjiä, mikä voikin selittää kannattajien levynostoinnostuksen.
Duffyn ”Warwick Avenue” jatkaa nousuaan sijalla 17. Sijalla 22 debytoi siirappinen R&B -mies Ne-Yo singlellään ”Closer”. Vielä mainittakoon re-entry sijalta 68. Sieltä löytyy eräs kaikkien aikojen kammottavimmista kappaleista, Aerosmithin ”I Don't Want To Miss a Thing”. Ja miksi vitussa?!
Vielä monin verroin hämmentävämpiä asioita tapahtuu kuitenkin albumilistalla. Olen koko viikon yrittänyt selvittää, miksi tilaston uusi ykkönen on Scooterin Jumping All Over The World. Järkevää selitystä asialle ei vain tunnu löytyvän. Huomatkaamme, että vaikka Scooterilla on takavuosina ollut briteissä pari isoa singlehittiä, ei se ole koskaan ennen yltänyt albumilistan top kymppiin varsinaisella studioalbumilla. Uusi levy ei edes saa tukea singlepuolelta, koska ”The Question Is What Is The Question” ei ole päässyt edes oman listansa top 40:een. Lisäksi tämä täyspitkä on muualla Euroopassa julkaistu jo syksyllä, eikä tietääkseni ole ollut mikään suuri menestys, ellei sitten iki-ihanassa koti-Saksassa. Ainakaan Scooteria aina rakastaneessa Suomessa se ei yltänyt listalle lainkaan. Jonkinnäköisellä brittikiertueella kokoonpano on ilmeisesti näinä viikkoina ollut, mutta aika huonolta selitykseltä sekin kuulostaa. Kovasti mielellään otetaan vastaan taustatietoja tälle järkyttävälle, koko elämänkulkuani viime päivinä horjuttaneelle tapahtumalle.
Tilanteen absurdiutta korostaa entisestään se, että Scooter onnistuu näin sysäämään Madonnan vasta toisella listaviikollaan kakkoseksi. Viikon toiseksi korkein uutuus on Def Leppardin Songs From The Sparkle Lounge kymppinä; yhtyeen ensimmäinen top 10 -kiekko sitten vuoden 1996 Slangin, eli jonkinlaista comebackia on kenties ilmassa. Sijalla 12 debytoi jonkinlaiselta ultimaaliselta NME-bändiltä vaikuttava Hadouken! levyllään Music For an Accelerated Culture. Jo albumin nimi on aika pahaenteisen moderni. Ahkerasti hypetetty bändi yhdistelee new rave -tyyppiseen musiikkiin osittain ironisia vaikutteita grimestä. Yhtyeen nimi tulee jostain konsolitappelupelistä. Tämän täytyy olla sysipaskaa.
Uusi Willie Nelson -kooste avaa sijalla 16. Räväkän paluun kohti kärkeä (43-17) suorittaa Robert Plantin ja Alison Kraussin erinomaisesti menestynyt ja varsin laadukas yhteislevy Raising Sand, joka on osoittautunut todelliseksi kestohitiksi syksyisen julkaisunsa jälkeen. Sijan 22 tulokas, Either Side Of Midnight -esikoisensa julkaissut Jack McManus on taas yksi singer-songwriter, jolla on taustaa, kuinka ollakaan, Brit Schoolista, siis Amy Winehousen ja miljoonan muun tähden ja semitähden opinahjona toimineesta supertrendikkäästä esittävien taiteiden opistosta.
Sijalla 26 Everything's The Rush -levyllään debytoiva Delays näyttää jumiutuneen kroonisesti brittipopin divarisarjaan. Steve Winwood menestyy USA:ssa paremmin kuin kotimaassaan, mutta Nine Lives yltää sentään briteissäkin sijalle 31. Will.I.Amin Songs About Girls julkaistiin jo syksyllä, mutta on tähän asti kärsinyt vakavaa pahemmista vaikeuksista löytää ostajia. Nyt hittisinglensä voimin tuo pelle saa lopulta täyspitkänsäkin aika ankeanoloiselle 70. sijalle.
USA:n hittilistan kärkeen ponkaisee kaukaa sijalta 53 digisinglen julkaisun myötä Rihannan ”Take a Bow”, ilmeisestikin uusi biisi Good Girl Gone Bad -levyn pakollisella uusintapainoksella, mutta yhtä kaikki tuon ahkeran seksityöläisen ensimmäinen listaykkönen sitten ”Umbrellan”. Toiseksi isoimmat otsikot revitään Coldplaysta, jonka molemmat nettijulkaisut on jenkeissä kelpuutettu listalle. Täällä ”Viva La Vida” debytoi sijalla 15 ”Violet Hillin” saadessa tyytyä 40. sijaan. Nousijoista mainittakoon Gavin DeGrawn ”In Love With a Girl” (34-24).
Albumilistan ykköspaikalla on eräänlaista historian siipien havinaa. Viihdepoppari Neil Diamondin yli 40-vuotinen listaura on eräs Billboardin historian menestyksekkäimmistä, mutta yksi saavutus häneltä on tähän asti puuttunut: albumilistan kärkipaikka. Se irtoaa nyt Home Before Darkilla, jonka on tuottanut Rick Rubin. Mieshän siirtyi Johnny Cashin kuoltua elvyttämään hieman vähemmän katu-uskottavan Diamondin uraa riisuttujen, akustisten levyjen avulla, ja jo edellinen 12 Songs oli vahva comeback, joka nyt saa siis jatkoa.
Kakkosena debytoi junttikantrin karmein edustaja Toby Keith tuplakokoelmalla, joten Madonna putoaa kolmoseksi. Kovia uutuuksia riittää: neljäntenä siloisen Idols-poppari Clay Aikenin On My Way Here, seiskana tuo Gavin DeGraw, kasina äitienpäivätenori Josh Grobanin livelevy, ysinä toinen kantrikokoelma Dierks Bentleyltä, kymppinä latinotähti Luis Miguel. Portisheadin suhdanne on odotetun laskeva kaikilla listoilla – Suomessa 9-16, briteissä 2-5, jenkeissä kaikkein jyrkin eli 7-24, mutta merkillepantavasti Third osoittaa kuitenkin kovempaa turnauskestävyyttä kuin Roots (6-28) tai Def Leppard (5-30).
Aika yllättävästi suomalaisille valitettavan tutuksi tullut Tokio Hotel on saatu markkinoitua jenkkeihin: Scream on uutuus sijalla 39. Sijalla 59 avaa Elvis Costellon vaihteeksi rocktyylinen levy, kryptiseltä nimeltään MOMOFUKU. Sijoitus on hyvä varsinkin ottaen huomioon, että kiekko on jostain syystä julkaistu vain vinyylinä, jonka mukana tulee koodi digiversion lataamista varten. Vuosituhannen vaihteen paikkeilla jenkeissä hyvinkin suosittu kanadalaisorkesteri Barenaked Ladies yltää Snacktime-uutuudellaan enää sijalle 61.
Teksti: Niko Peltonen
